dagensskiva.com

48 timmar

Gästrecension

Atomic Swing: A Car Crash in the Blue (SF)
A Car Crash in the Blue (SF) (CD) Atomic Swing
1993
Sonet/Universal
10/10

Atomisen Keinun kultaisin hetki

Lyssna

Sök efter skivan

Tiedän, etten tule koskaan kyllästymään Atomic Swingin ensimmäiseen albumiin. Se on yksi aution saaren levyistäni – yksi täydellisimmistä musiikkikokemuksista elämäni aikana. Enemmän.

Ihmisillä on tiettyjä perjantai-illan levyjä, lauantaiaamun levyjä, sunnuntailevyjä, sydänsuru- ja rakkauslevyjä, jotka poikkeavat temmoiltaan ja musiikkityyleiltään radikaalisti toisistaan. ”A Car Carsh In The Blue” on yksi harvoista kokonaisuuksista, joka sopii lähes kaikkiin tunnetiloihin, viikonpäiviin ja vuorokaudenaikoihin. Se auttaa näkemään asioita oikeassa valossa, lohduttaa, ilahduttaa ja sykähdyttää aina uudelleen. Sitähän musiikki parhaimmillaan on; samaistumista, vastauksia ja suuria tunteita.

Levystä huokuu ilo ja vaivattomuus, välillä naivistinen ylpeys omista näkemyksistä ja taidoista. Atomic Swing soittaa ja svengaa kuin viimeistä päivää – en ole törmännyt kovin moneen yhtä vuorenvarmasti tunnistettavaan soundiin. Bändin kemiat ovat ilmiselvästi kohdallaan paremmin kuin koskaan ”A Car Crash”in jälkeen.

Niclas Friskin dominoiva ääni johdattaa keskelle rock’n’rollin kauneimpia äänimaisemia ja tarinoita, jotka ovat tarpeeksi ajattomia jokaisen nautittavaksi – myöhempiä Atomic Swing-albumeja, ”Bossanova”a ja ”Fluff”ia ajoittain vaivanneet henkilökohtainen kitkeryys ja suru puuttuvat debyytiltä lähes kokonaan.

Tässäkin ”A Car Crash…” poikkeaa muista suosikkilevyistäni – yleensä ensimmäinen vaatimukseni miltä tahansa levyltä on äärimmäinen yhteys, jokin nimenomaan MINUN elämääni sivuava elementti tai aihe, mutta ”A Car Crash…” on ja saa olla laaja, hiukan etäinenkin. Sellaisenaan hyvin kaunis.

Minun on mahdotonta nimetä suosikkibiisiäni, enkä oikeastaan haluakaan analysoida jokaista laulua puhki, mutta kirjoitan joistakin muutaman lauseen.

Hyvin aromicswingmäisellä riffillä kulkeva ”Panicburgh City” avaa ladun melkein liian liukkaasti. Uskomattoman voimakas biisi rullaa nuoruuden uhmalla ja vilpittömällä innolla, joka sai minut aikoinaan rakastumaan bändiin ehdoitta.

”Lovething”in mollivoittoisen ja vaarallisen, krapulalle maistuvan pakomatkan on kokenut jokainen vähänkään rock’n’rollin kanssa tekemisissä ollut tyttö tai poika.

”Too Late To Exit” on paitsi sävellyksenä upea biisi, myös täydellinen näyte Niclas Friskin omintakeisesta tulkinnasta. Melkein kaikki osaavat laulaa, mutta ne, jotka luottavat omaan visioonsa nyansseista, erottuvat.

Kun kuulin ”Stone Me Into The Groove”:n ensimmäistä kertaa, olin varma, että uutta ruotsalaista bändiä nostetaan pinnalle hyvin valitulla ja salassa pidetyllä, nerokkaalla coverilla. Stone Me imee keinuvaan uneen ensi tahdeista lähtien – se on yksi ja lämpimimmistä rakkauslauluista, joita kylmässä Pohjolassa on koskaan kirjoitettu.

Bongasin ”Smile”:n yllätyksekseni äskettäin Pepsodent-mainoksesta! Katkeraa. Mainonnan suunnittelijana olen kyhännyt vuosikausia filmi-ideoita pelkästään Atomic Swingin biisien ympärille…”Smile” on vakuutus; jossain on aina joku, joka ajattelee juuri sinun olevan ainutlaatuinen. Joka ojentaisi onnen avaimet, jos vain osaisit pyytää tai ottaa vastaan.

”Mosquitos On Mars” poikkeaa levyn tunnelmasta eniten – epäilyksen varjot viistävät rock-elämää aloittevan bändin ohitse, minun mielessäni kepeästi rokkaavan Mosquiton väri on pelottavan lähellä mustaa.

”A Car Crash In The Blue” liittyy vahvasti aikaan, jolloin liityin ensimmäiseen ja ainoaan bändiini ja ryhdyin itse soittamaan ja tekemään musiikkia. Muistan vieläkin, miten rohkaiseva kokemus aloittevalle rumpalille oli, kun äkkiä opin ns. Atomic Swing -groovekompin, joka kaiken järjen mukaan oli rytmisesti niin vaikea, ettei minun taidoillani ollut mahdollista soittaa mitään niin monimutkaista. ”A Car Crash”in vuoksi opettelin, treenasin, raivosin, purin hammasta ja vihdoin – opin.

Minkään kompin ymmärtäminen ei ennen sitä tai sen jälkeen ole tuntunut niin ainutlaatuiselta.

Milla Palovaara, Thee Ultra Bimboos

Publicerad: 2001-12-08 00:00 / Uppdaterad: 2001-12-08 00:00

Kategori: Dagens skiva, Gästrecension, Lördag, Recension | Recension: #1209

14 kommentarer

jomenvisst!

Patrik Oregistrerad 2001-12-08 02:03
 

humor……? Nej.

neggo Oregistrerad 2001-12-08 02:25
 

Det är ju rätt trist… särskilt som det är en förbannat bra skiva…

Oscar Oregistrerad 2001-12-08 02:31
 

Tycker det är på tiden att alla finnar lär sej svenska ordentligt, annars dör nationen så fort Nokia är väckt.

Eller varför inte reinkarnera blötlandet i OSS? Whatever, fult är det iaf.

Mårten Oregistrerad 2001-12-08 03:34
 

haha, detta var kul. trodde att någon hade hackat sidan först. kul att ni har självdistans och humor.

Andy Oregistrerad 2001-12-08 04:37
 

Oscar< det går ju att klicka på den svenska flaggan till vänster om du vill läsa på modersmålet.

Humor :=D

burret Oregistrerad 2001-12-08 09:39
 

Finska. Kul. Nej.

Danne Oregistrerad 2001-12-08 11:15
 

Fan har alla PMS eller!.. riktigt skoj ju.. fast det vore coolt om ännu mer, tex, ”diskuterat”-sektionen oxå var (maskin-)översatt till finska! :-D

Robert Oregistrerad 2001-12-08 11:40
 

äh mårten tårten.. vad yrar du om? iofs har jag inte lyckast lära mig finska totalt ännu fastän jag bott i finland hela mitt liv..

det är ett härligt språk sen om du börjar fatta nåt av det..

roligt annars att de vågat göra nåt sånthär… :) kul..

niklas Oregistrerad 2001-12-08 12:09
 

ha ha! skitschysst ide' ju! verkligen bra! fräscht. plötsligt blev dagen lite gladare, liksom. heder åt redaktionen.

Lone Raider Oregistrerad 2001-12-08 13:21
 

oj, vem var det som fick sig en cp skada nu då?

oj Oregistrerad 2001-12-08 15:17
 

>oj. Du kanske?!?

burret Oregistrerad 2001-12-08 19:11
 

åhh vilket underbart vakcert språk. som rinnande vatten. tack för att ni publicerade den. jag vet redan att det är väldigt bra skiva, så det spelar ingen roll vad som egentligen står. möjligen kunde någon som kan finnska bättre än jag ( jag har vissa kunskaper, har läst en instruktionsbok för en spis på finska). jag skulle gärna lära mej vad groove heter på finska. tack för det här.

bio fu Oregistrerad 2001-12-08 21:11
 

bio fu: Klicka på den svenska flaggan under bilden av Milla så löser det sig.

frogger Oregistrerad 2001-12-08 21:42
 
Kommentera eller pinga (trackback).

Du kan använda: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Inloggning

Registrera dig